Sivut

12. elokuuta 2012

Vanilja-mangohyydykekakku


Juhlattaren kakkublogissa oli tehty maaliskuussa vanilja-mangohyydykekakkua, mikä näytti ja kuulosti todella herkulliselta. Ohje on siitä lähtien kummitellut mielessäni, ja viimein kesän alkaessa sain tehtyä kakun. Oli aivan ihanaa!



OHJE:
Pohja:
½ pkt Digestive-keksiä
n. 50 g voita
Mangotäyte:
1 prk Flora vispiä
2 prk mangososetta (käytin Pilttiä)
tomusokeria maun mukaan
5 liivatelehteä
loraus vettä
Vaniljatäyte:
1 prk Flora Vanillaa (vaahtoutuvaa vaniljakastiketta)
2-3 rkl vaniljakreemijauhetta
1 prk vaniljarahkaa
5 liivatelehteä
loraus vettä

Murskaa keksit muruiksi ja sekoita keksimurun sekaan sulatettu voi. Taputtele keksimuru-voiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halkaisija n. 24 cm) pohjalle ja nosta jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa, että valmistat täytteet.

Mangotäytettä varten vaahdota Flora vispi ja sekoita vispin sekaan mangosose ja tomusokeri. Pehmennä liivatelehdet kylmässä vedessä ja sulata ne sitten kuumassa vesitilkassa. Lisä sulatettu liivateseos ohuena norona täytteen joukkoon ja sekoita hyvin sekaisin. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle.

Vaniljatäytettä varten vaahdota ensiksi vaniljakastike vaahdoksi ja lisää sekaan vaniljakreemijauhe ja vaniljarahka. Pehmennä liivatelehdet kylmässä vedessä ja sulata ne vesitilkkaan. Kaada sulaneet liivatteet täytteen joukkoon ohuena norona koko ajan sekoittaen. Kaada täyte päällimmäiseksi vuokaan ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään.

Itse annoin mangotäytteen hyytyä pari tuntia ennen vaniljatäytteen lisäämistä.

Koristelin kakun Pandan tummasta suklaasta tehdyillä spritsauksilla ja vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa olevilla kukilla.

Ja tältä näyttivät nuo täytekerrokset:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti