Sivut

6. heinäkuuta 2013

Raparperiunelma

Sain ystävältä ison nipun raparperinvarsia. Suurin osa päätyi pakastimeen, mutta jotain niistä piti leipoakin. Ja mielellään jotain muuta kuin piirakkaa tai muffinseja. Muistelin nähneeni jossain blogissa raparperia sisältäneen kääretortun ohjeen, ja Kakkumonsteriltahan se löytyikin. Itselläni vain ei sattunut olemaan mascarponejuustoa, joten korvasin sen kermavaahdolla. Todella hyvää oli näinkin. Alla ohje, kuten itse tein.


OHJE:

Pohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
n. 5 dl raparperia pilkottuna
2 rkl vettä
1½ dl sokeria

1 pss Vanhan ajan vaniljakastikejauhetta (Blå Band)
1½ dl maitoa
2 dl vispikermaa

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhot sekaan. Paista uunipellillä 225 asteessa noin 8-10 minuuttia.

Laita raparperit ja vesi kattilaan. Kiehauta ja lisää sokeri. Keitä keskilämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes raparperit ovat menneet mössöksi. Laita seos lävikköön ja valuta neste pois. 

Sekoita maito ja vaniljakastikejauhe. Lisää vaahdotettu vispikerma.

Levitä hieman jäähtyneen kääretorttupohjan päälle raparperiseos ja kermatäyte. Kääri rullalle.

1 kommentti:

  1. Kiva et tykkäsit reseptistäni =) Aion itsekin kokeilla joku tuota, että mascarpone korvataan kermavaahdolla, jolloin saa laktoosittoman leivonnaisen ;)

    VastaaPoista