Sivut

15. elokuuta 2013

Punaherukka-jogurttipiirakka

"Vaarin" saaresta löytyi myös punaherukoita, joita yhden poikasen kanssa keräsimme. Niistä syntyi herkullinen piirakka, jonka maku vain parani jääkaappisäilytyksen aikana. Nam! Jogurttiseoksen sokerimäärä tuntui aika suurelta, mutta on juuri sopiva kirpeän punaherukan kanssa. Jos piirakkaa tekee esim. mustikoista, kannattaa sokerin määrää vähentää. Ohje on Mimmin keittiöstä.


OHJE:

Taikina:
250 g sulaa rasvaa
4 dl sokeria
8 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
2 dl piimää
2 munaa

Jogurttiseos päälle:
4 dl vaniljajogurttia
n. 1½ dl sokeria
2 munaa
1 rkl vaniljasokeria

Lisäksi tarvitaan:
7-8 dl punaherukoita

Sekoita sula rasva, sokeri, jauhot, leivinjauhe ja sooda murumaiseksi. Ota yksi lasillinen (n. 2 dl) murua erilleen. Lisää muruseokseen piimä ja munat. Sekoita taikinaksi ja levitä leivinpaperin päälle pellille. Levitä päälle punaherukat. Sekoita jogurttiseoksen ainekset sekaisin ja kaada punaherukoiden päälle. Levitä erilleen otetut murut piirakan päälle ja paista piirakkaa vähän alle 200 asteisen uunin keskitasolla 30-35 minuuttia. Tarkista tikulla, että piiras on keskeltäkin kypsä. Kuiva tikku = kypsä piirakka.

8 kommenttia:

  1. Ihania reseptejä :) Liityin Blogloviniin seuraajaksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maija! Tervetuloa seuraamaan blogiani :)

      Poista
  2. oij että, jokohan meillä punaherukat on kypsiä, täytyykin hilpaista katsomaan, punaherukoille en ole löytänyt vielä sellaista kivaa ohjetta, joista ei tuo herukan kirpeys puske liiaksi läpi, mutta miepä kokeilen joku päivä tätä sinun ohjettasi, kiitos siis siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tässä piirakassa oli herukan ja vaniljan täydellinen liitto - ei yhtään liian kirpeää. Piirakka maistui lapsillekin, vaikka paljaaltaan eivät varmaan herukoita söisi.

      Poista
  3. Vaikuttaa ihanalta! Itsekin täytyy punaherukoita alkaa käyttämään eri resepteihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin on tullut käytettyä herukoita leivonnassa varsin vähän. Piirakkaa voi tehdä herukoista ihan yhtä hyvin kuin muistakin marjoista, samoin muffinsseja yms. Tykkään :)

      Poista
  4. Mukavaa, jotta teitä piirakan nimenomaan happamista marjoista. Puolukkainen versio on kans hyvää. Olen tehnyt tätä piirakkaa jo toistamiseenkin ja nimenomaan punaherukasta. Olen samaa mieltä...paranee vaan kylmäsäilytyksessä. Sokeria laitan punaherukkaiseen tuon 1½ dl mutta mustikkaiseen vaan puolet eli 3/4 dl...ovat meille passelit sokerimäärät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti olisi hyvää puolukoistakin, pitänee kokeilla... Tuota mietin itsekin, että mustikasta tehtynä kannattaa sokerimäärää vähentää. Sokeria kun on jogurtissakin.

      Poista