Sivut

5. elokuuta 2014

Mansikka-raparperikakku

Mansikka ja raparperi ovat ihana yhdistelmä. Leila Lindholmin kirjassa Pala kakkua - ja paljon muuta nämä maut oli yhdistetty kahvikakussa. Lopputulos oli ihana! Ihmettelin jo ohjetta lukiessani kakun paistoaikaa, 25-30 minuuttia. En tiedä, millaisessa vuoassa ohjeen kakku on paistettu, mutta minun vuoallani (tavallinen kahvikakkuvuoka) tuo paistoaika ei riittänyt. Kakku oli uunissa noin 55 minuuttia ja olisi saanut olla vielä vähän pidempäänkin. Kannattaa siis seurata kakun kypsymistä ja testata kypsyyttä tikulla. Laitan alla olevaan ohjeeseen paistoajaksi tunnin, sillä uskoisin sen olevan sopiva kahvikakkuvuoalle.


OHJE:

3 kananmunaa
2½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50 g voita
1 dl maitoa
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Täyte:
2 dl tuoreita mansikoita
1 iso raparperinvarsi
½ dl tomusokeria
1 rkl vehnäjauhoja

Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Vaahdota kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri vaaleaksi ja hyvin kuohkeaksi vaahdoksi.

Sulata voi ja sekoita siihen maito. Lisää seos vaahtoon.

Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään ja kääntele seos varoen taikinaan.

Leikkaa mansikat ja raparperinvarsi ohuiksi viipaleiksi ja sekoita niihin tomusokeri ja vehnäjauhot. Lisää seos taikinaan.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kahvikakkuvuokaan.

Kypsennä kakkua uunin keskiosassa noin tunti. Kokeile sen kypsyyttä tikulla, joka ei saa jäädä taikinaiseksi.

Jäähdytä kakkua hiukan ja kumoa se sitten lautaselle tai leivinristikolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti